SmartCraft ostaa brittiläisen Clixifixin – Laajentaa ensimmäistä kertaa toimintansa Pohjoismaiden ulkopuolelle
Rakentamisen ohjelmistoratkaisuja tarjoava pohjoismainen SmartCraft ASA on ostanut Iso-Britanniassa toimivan Clixifix Ltd:n liiketoiminnan 11,9 miljoonalla eurolla. Yritysosto on SmartCraftille ensimmäinen askel Pohjoismaiden ulkopuolelle ja avaa yhtiölle uuden merkittävän markkina-alueen.
Clixifix tarjoaa rakennusalan SaaS-ohjelmistoja poikkeamien hallintaan ja korjauksiin. Yhtiö on kasvanut viime vuosina voimakkaasti haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. SmartCraft-konsernin mukaan Clixifix sopii erinomaisesti sen portfolioon korkean toistuvaisliikevaihdon, kasvupotentiaalin ja modernin ohjelmiston ansiosta.
– Odotamme innolla liittymistä osaksi SmartCraft-perhettä. SmartCraftilla on vahva historia hienojen ohjelmistoyhtiöiden kasvattamisesta, sanoo Clixifixin toimitusjohtaja James Farrell.
SmartCraftin Suomen-yhtiön toimitusjohtaja Timo Makkonen uskoo uuden markkina-alueen avaavan mahdollisuuksia myös konsernin muille tuotteille. SmartCraft on tehnyt viimeisen seitsemän vuoden aikana jo 12 yritysostoa.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar