Helsingin kaupunkiympäristölautakunta ei päästänyt Sörnäisten tunnelihanketta eteenpäin tiistaina pitämässään kokouksessa. Hanke sai kritiikkiä etenkin siksi, että lautakunta näki sen lisäävän autojen määrää ja automatkustamista Helsingissä, mikä on vastoin kaupunkistrategian tavoitteita lisätä kestävien kulkutapojen osuutta ja vähentää liikenteen päästöjä.
Lautakunta haluaa nyt saada junatielle tunneliin perustumattoman ratkaisun. Samalla se haluaa selvittää mahdollisuuden muuttaa tunnelivaraus päättymään pohjoisessa Kustaa Vaasantielle, jotta helpotetaan myös Hermannin rantatien ja Hämeentien risteykseen syntyviä liikenneongelmia. Lautakunnan päätöksen mukaan tällainen tunneli voitaisiin rakentaa myöhemmin, jos se osoittautuu välttämättömäksi.
Lautakunta kritisoi myös perusteluja tunnelin rakentamiseksi, jotka lautakunnan mukaan perustuvat yksistään oletukseen, että autoliikenteen määrä vuoteen 2030 kasvaa joka tapauksessa Lahdentien suunnalla 6000 autolla eli 13 prosentilla.
– Autoliikenteen määrän kasvu ei ole automaatio, vaan johtuu autoiluun käytettävien väylien kasvattamisesta ja sillä vuorostaan voidaan perustella aina uusia väyliä, lautakunta kirjoittaa palautusehdotuksessaan.
Myös 1,5 kilometriä pitkän tunnelin kustannukset herättivät kritiikkiä. Sörnäistentunnelin pohjoisen suuaukon hinta on kohonnut jo 70 prosenttia kaavavaiheen suunnitelmasta, mikä on lautakunnan mukaan suurempi nousu kuin esimerkiksi Länsimetrolla. Kilometrihinnaltaan tunnelista olisi tulossa koko pääkaupunkiseudun kallein liikennehanke ja lautakunnan mielestä suhteessa liikennehyötyyn suhteettoman kallis. Hankkeen kustannusarvio on kokonaisuudessaan 180 miljoonaa euroa.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar