Yksikerroksinen, noin 8000 brm² laajuinen uudisrakennus sijoittuu nykyisen Ohkolan sairaalarakennuksen viereen. Rakennukseen tulee 56 potilaspaikkaa, ja sen on määrä valmistua keväällä 2026.
Ohkolan sairaalarakennus on osa laajempaa Laakson yhteissairaala -hanketta, jonka kokonaisarvo on noin 800 miljoonaa euroa. Hanke etenee aikataulussa, ja Helsingissä sijaitsevan päärakennuksen pohjoisen osan rungon pystytys on jo käynnissä.
Huhtikuussa 2021 SRV on tiedottanut pörssitiedotteella allianssisopimuksen solmimisesta ja hankkeen arvon olevan noin 730 miljoonaa euroa. Kustannusten noustua ajankohdasta, jolloin tilaajan ensimmäiset kustannusarviot ovat valmistuneet, hankkeen arvo SRV:lle on tällä hetkellä noin 800 miljoonaan euroa.
”Allianssissa yhteistyö on sujunut hyvin. Nyt käynnistyvän Ohkolan sairaalan osaprojektin kehitysvaiheen aikana on haettu yhdessä allianssikumppaneiden kanssa huolellisesti parhaita ratkaisuja laadullisten ja taloudellisten tavoitteiden täyttämiseksi. Samaan aikaan on kehitetty myös hankkeen muita osaprojekteja”, toteaa Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan toimitusjohtaja Marko Virtanen.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar