Rakentaminen Arkkitehtuuri
1 min luettu

Inkeroisten saa monitoimitalon lähes 700 lapselle

19/10/2022, 08:34
Inkeroisten saa monitoimitalon lähes 700 lapselle
Tea Kemppainen Tea Kemppainen
Like 0

SRV ja Kouvolan kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen Inkeroisten monitoimitalon toteuttamisesta. Uuteen monitoimitaloon tulee koulu- ja varhaiskasvatustilat lähes 700 lapselle. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena kokonaisvastuu-urakkana vahvasti rakennuttajaa ja tulevia käyttäjiä osallistaen. Kokonaiskustannus on noin 25 miljoonaa euroa.

Hanke jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaihe käynnistyy lokakuussa 2022 ja toteutusvaiheen arvioidaan alkavan maaliskuussa 2023. Kouvolan kaupunki päättää toteutusvaiheen aloittamisesta kehitysvaiheen päätyttyä. Monitoimitalon valmistumisajankohta tarkentuu kehitysvaiheen aikana.

”Viime vuosina olemme toteuttaneet useita moderneja kouluhankkeita Etelä-Suomessa, kuten viime syksynä valmistuneet Monikon uudet koulutilat Espoon Leppävaarassa sekä Suomalais-venäläisen koulun puurakenteiset tilat Helsingin Maunulassa. Parhaillaan rakennamme myös Helsingin Kumpulan yliopistokampukselle massiivipuusta uutta luonnontiedelukiota”, toteaa SRV:n yksikönjohtaja Kimmo Hyry tiedotteessa.

Palvelee kuntalaisia

Inkeroisten uusi monitoimitalo koostuu vanhasta, tontilla aiemmin sijainneesta koulurakennuksesta ja siihen luontevasti yhdistettävästä uudesta rakennuksesta. Julkisivujen päämateriaalina on puu. Koulun arkkitehtisuunnitelmista vastaa Arkkitehdit AFKS Oy.

Monitoimitaloon tulee tilat 1–9-luokille sekä esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen tilat. Rakennukseen sijoittuvat myös alueen erityisen tuen osaamiskeskus pienryhmineen, kirjasto, nuorisopalvelut ja valmistuskeittiö. Lisäksi monitoimitalo palvelee laajasti kuntalaisia tarjoten tilaa järjestöille, seuroille, kansalaisopistolle, musiikkiopistolle ja kuvataidekoululle. Rakennuksen laajuus on noin 9 000 bruttoneliömetriä.

”Hanke on olennainen osa Kouvolan kouluverkkoselvitystä, joka tuo koulu- ja päiväkotitoimintoja ja kunnan palveluita saman katon alle. Odotamme, että saamme Inkeroisiin korkeatasoisen, toimivan ja katukuvallisesti kauniin monitoimirakennuksen”, kertoo Kouvolan kaupungin rakennuttajapäällikkö Pia Rajala.

#arkkitehdit afks oy #kouvolan kaupunki #srv rakennus
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0