SRV ja Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöt ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Paciuksenkadulla sijaitsevan Allergiatalon muutostöiden toteuttamisesta. Uusiin tiloihin tulee päiväkoti ja yrityksiä.
Hankkeessa 1990-luvulla rakennetun Allergiatalon toimitiloihin tehdään nykyaikaisia tarpeita vastaavat muutostyöt. Työt käynnistyvät marraskuussa 2022, ja hankkeen arvioidaan valmistuvan huhtikuussa 2023.
Paciuksenkatu 19:ssä toimii useita vuokralaisia, jotka jatkavat tiloissa muutostöiden jälkeen. Lisäksi uudistettaviin tiloihin sijoittuu jatkossa muun muassa Helsingin kaupungin päiväkoti sekä Mehiläinen-konserniin kuuluva Fysios. Rakennuksen laajuus on noin 4800 bruttoneliötä.
”Hanke on luonteva jatkumo yhteistyölle eQ:n kanssa. Olemme toteuttaneet aiemmin hyvässä yhteistyössä tilat kesällä 2022 valmistuneelle Espoon oikeustalolle, jonka rakentamisessa painotettiin erityisesti ympäristövastuuta ja ekologista kestävyyttä. Nyt on hienoa olla mukana toteuttamassa elinkaariviisasta toimitilaa Allergiataloon”, toteaa SRV:llä hankkeesta vastaava yksikönjohtaja Kimmo Hyry.
Hankkeessa korostuu tilojen muuntojoustavuus ja pitkäikäisyys. Sisäänkäynnin paikkaa Paciuksenkadun suunnalta muutetaan, ja lisäksi hankkeessa kiinteistölle tehdään talotekniikan ylläpito- ja huoltotöitä.
eQ osti Allergiatalon kesällä 2021.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar