Koulu tarjoaa monikäyttöiset ja muuntojoustavat tilat sekä avoimen oppimisympäristön noin 480 alakoululaiselle sekä ilta- ja viikonloppukäyttäjille.
Jousenkaaren uusi koulurakennus valmistui vanhan koulun välittömään läheisyyteen. Kaksikerroksisen koulun laajuus on 5 960 bruttoneliömetriä. Yhteistoiminnallisena kokonaisvastuu-urakkana toteutettu hanke käynnistyi kehitysvaiheella marraskuussa 2019, ja varsinaiset rakennustyöt alkoivat toukokuussa 2020. Ennen koulun alkua syksyllä tilat vielä kalustetaan ja pihat viimeistellään.
”Rakentamisen aikaisilla valinnoilla on suuri merkitys koulun käyttäjien hyvinvointiin sekä ympäristöön. Jousenkaaren koulun tiloissa painotimme sisäilmaltaan terveellisiä ja helposti huollettavia rakenteita ja materiaaleja. Lisäksi panostimme kiinteistön mahdollisimman pieneen energiakulutukseen ja hiilineutraalisuuteen erilaisilla ratkaisuilla kuten maalämmöllä ja katon aurinkopaneeleilla. Upea lopputulos on työmaan ja Espoon kaupungin hyvin toimineen yhteistyön ansiota”, kertoo SRV:llä hankkeesta vastaava yksikönjohtaja Saku Kosonen.
”Jousenkaaren koulu on monella tapaa edistyksellinen hanke Tilapalveluille. Sovelsimme ensimmäistä kertaa perinteiseen urakkaan saman tyyppistä, kevyellä kehitysvaiheella parannettua hankintamallia kuin elinkaarikouluissamme. Lisäksi olemme kiinnittäneet erityistä huomiota tilojen aiempaa parempaan tehokkuuteen tinkimättä toiminnallisuudesta”, sanoo Tilapalvelujen rakennuttamispäällikkö Reijo Yrjölä.
Koulu rakennettiin P1-puhtausluokan hankkeena, ja työmaan olosuhdehallintaan ja puhtauteen kiinnitettiin erityistä huomiota. Myös kosteudenhallinta on toteutettu työmaalla erityisellä tarkkuudella: kaikki sisärakentaminen on tehty kuivissa oloissa nopeasti pystytetyn vesikaton ja sääsuojan alla, materiaalien kuivatukseen on käytetty aikaa, koko rakentamisen ajan on tehty säännöllisiä kosteusmittauksia ja -tarkastuksia ja työmaalla on koko hankkeen ajan ollut Espoon kaupungin kosteudenhallintakoordinaattori.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2023 | Industry Radar