Teollisuus Paperi
1 min luettu

Stora Enso investoi 40 miljoonaa tehtaaseensa Ruotsin Skutskärissä

28/01/2022, 08:21
Stora Enson tehdas Ruotsin Skutskärissä. Kuva: Stora Enso
Stora Enson tehdas Ruotsin Skutskärissä. Kuva: Stora Enso
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Stora Enso investoi laajasti revinnäissellua, lehtipuusellua ja havupuusellua tuottavan tehtaansa tehokkuuden lisäämiseen. Investoinnin myötä valkaisu keskitetään investoinnin kohteena olevassa Skutskärin tehtaassa kahdelle linjalle entisen kolmen sijasta, mikä yhtiön mukaan parantaa sen hintakilpailukykyä ja mahdollisuuksia kehittää toimintaansa tulevaisuudessa.

Uudistushanke on tarkoitus käynnistää vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen aikana, ja uusi valkaisulaitos suunnitellaan käynnistettäväksi vuoden 2023 toisella neljänneksellä. Vanhentunut valkaisulinja poistetaan käytöstä ja suljetaan vuoden 2024 toisella neljänneksellä.

Stora Enso kertoo investoinnin avulla pystyvänsä myös pienentämään hiilijalanjälkeään. Uuden teknologian käyttöönoton myötä tehtaan valmistamien tuotteiden hiilijalanjälki pienenee viidellä prosentilla tehostuneen resurssi‑ ja energiatehokkuuden ansiosta.

– Pyrimme sekä tuotteiden että tuotannon osalta saavuttamaan parhaan mahdollisen suorituskyvyn samalla, kun rasitamme ympäristöä mahdollisimman vähän. Skutskärin tehtaamme on jo nyt lähes hiilineutraali, ja investointimme uuteen teknologiaan on seuraava suuri askel kohti ilmastopositiivista toimintaa. Teknologian päivittäminen parantaa myös kilpailukykyämme hygieniatuotteiden kasvavilla markkinoilla, kertoo Stora Enson Biomaterials‑divisioonan johtaja Johanna Hagelberg.

Skutskärin tehtaan tuottamaa revinnäissellua käytetään hygieniatuotteissa, kuten vaipoissa, terveyssiteissä ja inkontinenssisuojissa, sekä kuitukangastuotteissa, esimerkiksi kertakäyttöpyyhkeissä, lautasliinoissa ja haavatyynyissä.

#havupuusellu #lehtipuusellu #revinnäissellu #ruotsi #skutskär #stora enso
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0