Suurin osa Suomeen viime vuonna rakennetuista tuulivoimaloista valmistui loppuvuodesta ja alkaa tuottaa puhdasta energiaa täydellä kapasiteetillaan vasta tänä vuonna. Tuulivoimaloiden lukumäärä vuoden 2021 lopussa oli kokonaisuudessaan 962 kappaletta ja niistä 59 prosenttia oli kotimaisessa omistuksessa.
Lapin maakunnassa sijaitseva Simon kunta harppasi viime vuonna Kalajoen ohi Suomen tuulivoimaisimpana kuntana. Vaikka kummassakin kunnassa on 64 tuulivoimalaa, on Simon voimaloiden yhteenlaskettu teho peräti 280 megawattia, kun se vastaavasti Kalajoella on vain 208 megawattia. Tämä johtuu ennen kaikkea Simon tuulivoimaloiden uudemmasta tekniikasta.
– Simossa ja Kalajoella voimaloita on määrällisesti yhtä paljon, mutta tehoa eli megawatteja tarkastellessa ero on selkeä. Tästä voi hahmottaa tuulivoimaloiden teknisen kehityksen valtavaa nopeutta. Kalajoen voimalatkaan eivät ole ikäloppuja, mutta silti uusimman teknologian voimalat ovat huomattavasti tehokkaampia, sanoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.
Kolmanneksi suurimmat tuulivoimatehot ovat Raahen kunnassa, jossa sijaitsee nyt 62 voimalaa, joiden yhteisteho saavuttaa 197 megawattia. Prosentuaalisesti tarkasteltuna Suomen tuulivoimakapasiteetista 8,6 prosenttia sijaitsee Simossa, 6,4 prosenttia Kalajoella ja 6 prosenttia Raahessa.
Maakuntatasolla vertailtuna Pohjois-Pohjanmaa pitää tukevasti ykkössijaa maakuntatarkastelussa 37 prosentin osuudellaan. Toiseksi eniten tuulivoimaa on Lapissa, missä sijaitsee 17 prosenttia Suomen tuulivoimaloista.
Koko vuoden 2021 tuulivoimatuotanto oli 8,061 terawattituntia eli 11,7 prosenttia maamme kaikesta sähköntuotannosta. Tuulivoimalla katettiin Suomen sähkönkulutuksesta 9,3 prosenttia, ja määrän odotetaan kasvavan 25 prosenttiin viimeistään vuonna 2025.
– Tuulivoimasta on tullut nopeasti merkittävä sähköntuotantomuoto. Sen osuus on kasvanut vajaasta prosentista noin kymmeneen prosenttiin alle vuosikymmenessä. Voimalat tuottavat enemmän sähköä ja ovat siksi tulleet kustannustehokkaammiksi, sillä rakentamiskustannukset ovat samaan aikaan laskeneet. Nopea rakentamistahti myös jatkuu, ja tuulivoima kattaakin vuosikymmenen puolivälissä jo neljänneksen Suomessa kulutetusta sähköstä, Mikkonen toteaa.
– Voimaloita valmistui vuonna 2021 arvioitua vähemmän, sillä osa hankkeista viivästyi ja voimalat otetaan virallisesti käyttöön vasta vuoden 2022 puolella. Syynä viivästyksiin olivat muun muassa koronaan liittyvät haasteet, jotka vaikuttivat työvoiman ja toimitusten saatavuuteen. Silti vuosi 2021 oli ennätyksellinen uusien tuulivoimaloiden rakentamisessa. Edellinen ennätysvuosi oli 2017, Mikkonen sanoo.
Loppuvuonna valmistui myös Suomen toistaiseksi suurin tuulipuisto, Piiparinmäki, jossa on 46 voimalaa. Piiparinmäki sijaitsee Pyhännän kunnan ja Kajaanin kaupungin alueilla. Uusia tuulivoimaloita rakennettiin niin ikään Haapajärvelle ja Kauhajoelle. Myös Keski-Suomi, jossa tähän asti on ollut vain yksi tuulipuisto, saa alueelleen uusia tuulivoimaloita.
– Nykyisiä tuulivoimaloita, jotka ovat aiempia korkeampia ja pidempilapaisia, voidaan rakentaa paikkoihin, jotka eivät olisi kymmenen vuotta sitten olleet kannattavia alueita tuulivoimatuotannolle. Keski-Suomen ja Kainuun metsäiset alueet ovat tästä hyvä esimerkki. Kaikkialta Suomesta löytyy hyvätuulisia alueita. Sisämaassa metsän ja maaston muotojen vuoksi tasainen ja voimakas tuuli on korkeammalla kuin alavalla rannikkoseudulla, Mikkonen sanoo.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2023 | Industry Radar