Suomen suurin tuulivoimapuisto on valmistunut. Energiayhtiö Ilmattaren rakentama puisto on voimaloiden määrällä ja nimellisteholla (211MW) mitattuna Suomen suurin. Puiston tuotanto on jo käynnissä ja se saadaan täyteen vauhtiin ensi vuoden alkupuolella.
– Kaikki tuulivoimalat on nyt pystytetty. Rakentamiselle tämä on merkittävä virstanpylväs, kun kaikki näkyvä on saatu aikaiseksi, erikoiskuljetukset suoritettua ja vaativat nostotyöt suoritettua. Seuraavaksi on edessä vielä intensiivinen käyttöönotto- ja testausvaihe, jonka jälkeen saamme koko tuulipuiston sähköntuotantoon, puistoa operoivan energiayhtiö Ilmattaren rakennuttamispäällikkö Petri Ainonen sanoo.
Piiparinmäen uunituore puisto on kuitenkin jo pian jäämässä Suomen toisiksi suurimmaksi sen jälkeen, kun OX2 viime viikolla tiedotti aloittaneensa vieläkin suuremman tuulipuiston rakentamisen Lestijärvelle Keski-Pohjanmaalle. Piiparinmäen puisto käsittää 41 voimalaa, kun taas Lestijärvelle voimaloita on tulossa kaikkiaan 69. Vuosituotannossa mitattuna taas Piiparinmäen suuruus on arviolta 700 gigawattituntia eli 0,7 terawattituntia, kun taas Lestijärven puiston arvioidaan tuottavan 1,3 terawattituntia vuodessa. Piiparinmäen vuosituotanto vastaa noin 36 000 omakotitalon vuosittaista sähkönkulutusta.
Suurin osa Piiparinmäessä tuotetusta sähköstä ei kuitenkaan mene omakotitalojen, vaan Googlen käyttöön. Noin 60 prosenttia tuulipuiston sähköstä käytetään Googlen datakeskuksen tarpeisiin Haminassa, ja loput 40 prosenttia myydään kuluttaja- ja yritysasiakkaille.
Tuulivoimaloista 32 sijaitsee Pyhännän kunnan ja 9 Kajaanin kaupungin alueella. Piiparinmäen tuulipuisto tekee Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevasta Pyhännästä moninkertaisesti sähköomavaraisen ja tuo kunnalle merkittävää tulovirtaa. Puiston tuulivoimaloiden yhteenlasketut kiinteistöverotuotot ovat vuosittain yli miljoona euroa. Pyhännän kunnanjohtaja Ismo Mäkeläisen mukaan Pyhännän kunnan talouteen hankkeen tuomilla kiinteistöverotuloilla on suuri merkitys.
– Piiparinmäen tuulipuiston ansiosta voimme pitää kuntaveron kilpailukykyisenä ja uskallamme kuntana investoida suuriin rakennuskohteisiin, kun saamme vuosittain lähes miljoona euroa kiinteistöveroa, Mäkeläinen kertoo.
Sen lisäksi, että OX2 on jo suunnittelemassa Lestijärvelle Suomen seuraavaa, suurinta tuulipuistoa myös Piiparinmäen tuulipuiston rakentaneella Ilmarisella on jo Piiparinmäkeä suurempi hanke alkamassa. Paltamon kuntaan suunnitellaan rakennettavan 50 tuulivoimalaa, joista 19 voimalaa rakentuisi Hukkalansalon alueelle ja 31 voimalaa Takiankankaalle. Hanke on tällä hetkellä Ilmattaren suurin yksittäinen hankekokonaisuus ja se tulee olemaan nimellisteholtaan lähes tuplasti Piiparinmäen kokonaisuutta tehokkaampi.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar