Sweco vastaa laitoksen suunnittelusta. Hanke on saanut ympäristöluvan ja rakentaminen alkaa 2025. Omistaja Ren-Gas suunnittelee vastaavien laitosten rakentamista myös muualle Suomeen.
– Ren-Gasin Tampereelle rakentuva e-metaanin tuotantolaitos tulee olemaan merkittävä virstanpylväs vihreän siirtymän investointien toteuttamisessa Suomessa. Ren-Gas tulee rakennuttamaan useita e-metaanin tuotantolaitoksia Suomeen tulevien vuosien aikana, joten laitoskonseptin turvallisuus ja modulaarisuus tulevat olemaan suunnittelun kulmakiviä. Arvostamme Swecon asiantuntijuutta vetytoimialalla, sekä yhtiön laajoja ja osaavia resursseja, joiden avulla voidaan tukea Ren-Gasin tuotantoportfolion toteutusta, kertoo Ren-Gasin toimitusjohtaja Saara Kujala.
– Olemme innolla mukana suunnittelemassa Tampereelle uudenlaista tuotantolaitosta, joka hyödyntää hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin menetelmiä. Ne ovat merkittävässä asemassa teollisuuden päästöjen vähentämisessä. On hienoa, että vetyosaamiseemme luotetaan ja olemme osaltamme toteuttamassa Ren-Gasin kunnianhimoista tavoitetta tuotantoverkoston rakentamisessa, sanoo Swecon Teollisuus ja energia -toimialan johtaja Tuomas Salminen.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar