Kuljetusala & Logistiikka Kuljetusala
2 minuutteja luettu

Tavaravienti kannatteli yleissatamien liikennettä vuonna 2021

19/01/2022, 13:03
Vuosaaren satama. Kuva: Helsingin Satama
Vuosaaren satama. Kuva: Helsingin Satama
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Viime vuonna rahtiliikenteen suurimmat yleissatamat Suomessa olivat Helsingin Satama noin 14,4 miljoonalla rahtitonnilla ja HaminaKotka Satama noin 14,5 miljoonalla rahtitonnilla kotimaan ja ulkomaan rahtia. Helsingin Satamassa tavaraliikenne kasvoi 8 prosenttia vuodesta 2020 ja sen kokonaistavaraliikenteestä 6,6 miljoonaa tonnia oli tuontia ja 7,7 miljoonaa tonnia vientiä.  Matkustajaliikenteessä Helsingin Sataman matkustajamäärät jäivät kuitenkin koronarajoitusten vuoksi jopa edellisen koronavuoden määristä.

Valtakunnallisesti Suomen satamissa viennin ja tuonnin kehitys vuonna 2021 oli noin 2 prosenttia alhaisempi kuin edellisvuonna. Tuonti laski ulkomaan tavaraliikenteessä noin 6 prosenttia, mutta vienti oli vajaan prosentin kasvussa. Tonneina tämä kehitys tarkoittaa tuonnissa noin 42,3 miljoonaa tonnia ja viennissä 49,9 miljoonaa tonnia kuivaa ja nestemäistä rahtia yksiköitynä tai irtolastina kuljetettuna. Tuonti ja vienti satamissa olivat vuonna 2021 yhteensä 92,2 miljoonaa tonnia.

Satamien kauttakulkuliikenteessä tapahtui viime vuonna isohkoja muutoksia. Transitoliikenne laski noin viisi prosenttia, mutta tuontitransitossa nähtiin viime vuonna jopa 15 prosentin tasokasvu. Vientitransitio oli vuoden 2021 lopussa vajaa seitsemän prosenttia edellisvuotta alemmalla tasolla. Kauttakulkuliikenteen volyymi vuonna 2021 oli noin 9 miljoonaa tonnia.

Konttiliikenne päätyi noin 5 prosentin laskuun vuoden 2021 lopussa. Kontteja kuljetettiin yhteensä 1,4 miljoonaa TEU-yksikköä. Tuontikonttien määrä laski noin 4 prosenttia ja vientikonttien noin kuusi prosenttia. Suomen Satamaliitto ry:n mukaan osa satamien asiakkaista on kärsinyt konttipulasta ja konttiliikenteen häiriöistä, mutta pitkäaikaisissa sopimussuhteissa liikennöiville teollisuuden asiakkaille konttitilanne on näyttäytynyt parempana.

Suomen Satamaliiton nyt tiedotteessaan julkaisemat tiedot viime vuoden satamaliikenteestä perustuvat Tilastokeskuksen julkistamiin tilastotietoihin, joita on täydennetty keskeisten satamayhtiöiden julkistamilla tiedoilla. Tilastokeskus julkistaa viime vuoden lopulliset ja tarkastetut valtakunnalliset satama- ja meriliikenteen luvut helmikuussa.

#helsingin satama #kauttakulku #kontti #meriliikenne #rahti #suomen satamat ry #tavaraliikenne #tuonti #vienti
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0