Tekniikan alan korkeakouluopiskelijoista 51 prosenttia kertoi Tekin opiskelijatutkimuksessa kokeneensa olleensa useita kertoja tai jatkuvasti huolissaan jaksamisestaan vuoden 2021 aikana. Ainoastaan 15 prosenttia vastaajista kertoi, ettei oma jaksaminen ole huolettanut.
– Opiskelijoiden jaksamisvaikeudet ovat äärimmäisen huolestuttavia. Valitsemme huolella maan parhaita opiskelemaan ja työmarkkinoille valmistuu valmiiksi väsyneitä, loppuunpalaneita ihmisiä, TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen sanoo.
Luvut ovat nousseet kolmen vuoden tarkastelujaksolla ja jaksamishuolia on enemmän kandi- kuin maisteriopiskelijoilla. Vuonna 2020 omasta jaksamisestaan oli huolissaan 43 prosenttia tekniikan alan opiskelijoista ja vuoden 2019 aikana 41 prosenttia. Viimeisin luku on tilanne jo ennen koronapandemiaa.
Samalla tarkastelujaksolla tekniikan alan opiskelijoiden hyvinvointi on heikentynyt. Kun vielä vuonna 2019 kokonaishyvinvointinsa arvioi hyväksi tai erittäin hyväksi 70 prosenttia, vuonna 2021 luku on enää 56 prosenttia.
– Opiskelijatutkimuksen 2021 tulokset ovat odotetusti, mutta synkästi vielä huonommat kuin vuoden 2020 tulokset eli trendi on selvä ja laskeva, TEKin tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh kommentoi.
TEK tarjoaa nyt opiskelijoille maaliskuun loppuun saakka maksuttoman chatin, johon opiskelija voi tulla anonyymisti juttelemaan murheistaan koulutetun vertaispäivystäjän kanssa. Chatin tuottaa opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä Nyyti ry TEKin lahjoitusvaroilla osana mielenTEKoja-hanketta.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar