Helsingin kaupungin omistamasta kahdesta jäähallista toinen, Pirkkolan jäähalli, purettiin ja rakennettiin vastikään kokonaan uudestaan ja avajaisia vietettiin syyskuussa. Nyt kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta on hyväksynyt myös kaupungin toisen, Oulunkylän jäähallin uudisrakennuksen tarveselvityksen. Samoin kuin Pirkkolassa, myös Oulunkylässä jäähalli aiotaan purkaa ja rakentaa tilalle uusi.
Vuonna 1984 valmistuneen hallin lisäksi myös osa nykyisestä paikoitusalueesta puretaan. Uuteen halliin on tulossa kaksi kaukaloa. Lautakunnan mukaan kahden kaukalon jäähallissa tehokkuus parantuu. Kahden kaukalon jäähallin henkilöstökulut, muut kiinteät kulut ja tarvittavat työkonehankinnat ovat vain hiukan suuremmat kuin yhden kaukalon hallissa. Kahden kaukalon halli tuottaa myös kaksinkertaisen määrän liikuntasuoritteita ja mahdollistaa eri käyttäjäryhmien tarpeiden paremman huomioimisen sekä lisää erilaisten turnausten, kilpailujen ja tapahtumien järjestämisen mahdollisuutta Oulunkylän liikuntapuistossa.
Uudisrakennukseen toteutetaan kaksikaukaloinen jäähalli, pukuhuoneet, wc-ja suihkutilat, alkulämmittelytila, kuivaushuone varusteille, luistinten teroitustila, siivoustilat, seisomakatsomot sekä jäänhoitokoneen ja talotekniikan vaatimat tilat. Uudisrakennus mahdollistaa myös aurinkoenergian keräämisen toteuttamisen vesikatolla.
Jäähallin ja huoltorakennuksen perusparannus on aikataulutettu toteutettavaksi vuoden 2024 kesäkuun ja vuoden 2025 elokuun välille. Hankesuunnitelma tulee lausunnolle alkuvuodesta 2022, jonka jälkeen alkaa toteutussuunnitteluvaihe.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar