Rakentaminen
1 min luettu

Toivo Group Oyj:lle uusi asuinhankesopimus Kaarinaan

21/06/2022, 00:35
Toivo Group aloittaa Aviapoliksen alueen rakennuslupasuunnittelun ja rakentamisen valmistelevat työt ennen vuoden loppua.
Toivo Group
Tea Kemppainen Tea Kemppainen
Like 0

Hanke toteutetaan puurakenteisena ja kaikki huoneistot ovat tilavia perheasuntoja, jotka rakennetaan yhteen tasoon. Kiinteistöjen lämmitysmuotona käytetään uusiutuvaa energiaa. Hankkeen energialuokka on B, ja on Toivon ensimmäinen laatuaan Kaarinassa.

Hyvää palautetta

“Olemme havainneet Turun ympäristökunnissa kasvavaa kysyntää uusille perheasunnoille. Nyt ostetun hankkeen rakentaminen voidaan aloittaa nopeasti ja olemme saaneet asiakkailtamme hyvää palautetta vastaavan konseptin aiemmista hankkeistamme. Poikkeuksellisten aikojen jälkeen asunnonostajat arvostavat etenkin huoneiston tilojen monikäyttöisyyttä sekä omaa asuntopihaa.” Toivon hankekehitysjohtaja Tuomas Hemmilä kirjoittaa tiedotteessa.

Hoitaa kaikki omalla tiimillään

Toivo on suomalainen vuonna 2015 perustettu kiinteistötalo, jonka liiketoiminta koostuu hankekehityksestä ja kiinteistöjen pitkäaikaisesta omistamisesta. Yhtiön liiketoimintamalli on ainutlaatuinen, sillä Toivon liiketoiminta yhdistää koko kiinteistöliiketoiminnan arvoketjun aina kiinteistökehityksestä rakennuttamiseen ja valmiin kiinteistön omistamiseen, hallinnointiin ja vuokraukseen. Yhtiö hoitaa omalla tiimillään kiinteistön koko elinkaaren aina raakamaasta vuokrasopimusneuvotteluihin ja kiinteistön ylläpitoon. Näin toimimalla Toivo pystyy tuottamaan lisäarvoa asiakkailleen, osakkeenomistajilleen ja sidosryhmilleen.
Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli 13,6 miljoonaa euroa ja liikevoitto 15,8 miljoonaa euroa.

#toivo group
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0