Ruotsissa on tarkoitus rakentaa uusi metrolinja Tukholmaan. Linja alkaisi Kungsholmenin keskustakaupunginosasta Fridshemsplanin metroasemalta ja päättyisi Tukholman eteläosassa sijaitsevaan Älvsjön kaupunginosaan ja lyhentäisi siten kulkureittiä kaupungin länsi- ja eteläpuolen välillä.
Viime viikolla tehtiin päätös metrolinjan tarkemmasta reitistä, ja linja tulee nyt liikennöimään Liljeholmenin eikä Södersjukhusetin kautta. Seuraavaksi selvitetään, voisivatko uuden linjan metrot kulkea täysin automatisoidusti ilman kuljettajaa.
– Nyt selvitetään mahdollisuutta Ruotsin ensimmäisellä itseohjautuvalle metrolinjalle, liikennealueneuvos ja Tukholman paikallisliikenne SL:n puheenjohtaja Kristoffer Tamsons sanoo.
Myös Helsingissä on jo yritetty metron automatisoimista, mutta hanke päättyi kiistaan HKL:n ja toteuttajaksi valitun Siemensin välillä. Tukholmassa täysautomatisoidun metronlinjan onnistumista puoltaa se, että kyse on täysin uudesta ja erillisestä metrolinjasta, jonka rakentaminen alusta asti uutena mahdollistaa aiempaa modernimman tekniikan rakentamisen linjalle.
– Kun rakennetaan uutta, pitää myös ajatella uudella tavalla. Uuden metrolinjatyöskentelyn jatkuessa luomme nyt katseemme Kööpenhaminaan, Pariisiin ja Lontooseen ja otamme oppia heidän tekemästään työstä modernin tekniikan kanssa sekä siinä, miten metron voi rakentaa mutta myös siinä, miten sitä voi ohjata, Ruotsin maltillista kokoomusta edustava Kristoffer Tamsons sanoo.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar