Asuntojen koot vaihtelevat 27,5 neliön yksiöistä suurempiin, 78 neliön perheasuntoihin.
Lähtökohtana oli, että Turun Harppuunan Kippari täyttää ympäristövaikutusten osalta sille asetetut korkealuokkaiset tavoitteet BREEAM-ympäristösertifikaatin mukaisesti arvioituna sekä EU-taksonomian eli kestävän rahoituksen kriteerit.
– Hanke suunniteltiin ja toteutettiin hyvässä yhteistyössä Premicon, Mangroven, arkkitehdin ja hankkeen muiden osapuolien kanssa. Rakennushanke sai erityisesti johtamisen arvioinnista erinomaiset pisteet ja hankkeelle ollaan hakemassa sertifikaattia tasolla Very Good, kertoo Premicon asuntorahastoista vastaava johtaja Ville Siivonen.
Mangrove Oy:n toimitusjohtaja Jouni Hämäläinen on tyytyväinen siihen, että hanke saavutti erinomaiset pisteet myös työmaakäytäntöjä koskevissa vaatimuksissa, joihin liittyvät esimerkiksi ympäristösuunnitelma, työturvallisuus ja naapurien huomioiminen hankkeen aikana.
– Tuloksissa nousivat lisäksi korkealle rakennusjätteiden erinomaisesti toteutettu keräys ja hallinta työmaalla. BREEAM-sertifioinnin lisäksi hanke on Mangroven ensimmäinen kestävän rahoituksen eli EU-taksonomian mukaisesti toteutettu hanke. Olemme hankkeen aikana myös vahvistaneet entisestään omaa osaamistamme vastuullisuudesta ja ympäristösertifikaatin mukaisen hankkeen toteuttamisesta, Hämäläinen kertoo.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar