Rakentaminen Asunnot
1 min luettu

Turussa remontoidaan kerralla 26 kerrostaloa 60 miljoonan jättihankkeessa

29/09/2021, 08:56
Hepokullan lähiö Turussa. Kuva: Korjauspartnerit
Hepokullan lähiö Turussa. Kuva: Korjauspartnerit
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Turussa sijaitseva Hepokullan lähiö ollaan panemassa kerralla kuntoon. Kyseessä on klassinen 1970-luvulla rakennettu lähiö, jonka rakennukset ovat ehtineet päästä erittäin huonoon kuntoon. Tämän vuoksi alueen asuntojen arvo oli laskenut niin alhaiseksi, etteivät pankit pystyneet myöntämään lainaa kaikkiin yksittäisten taloyhtiöiden tarvitsemiin saneerauksiin.

Remontti pystytään nyt tekemään, koska taloyhtiöt ovat päättäneet toteuttaa sen ryhmähankkeena. Kun suuri osa alueen rakennuskannasta päivitetään nykypäivän standardeja vastaaviksi, asuntojen ja alueen arvo nousee merkittävästi. Yhdessä tekemällä myös kustannukset tippuvat, kun esimerkiksi materiaalitilauksia voi tehdä suurempia eriä kerralla. Taloyhtiöiden ryhmähankeratkaisu perustuu hankkeen suunnittelusta, projektinjohdosta ja valvonnasta vastaavan Korjauspartnerit Oy:n Lähiöpartnerit-konseptiin.

Seuraavan reilun kahden ja puolen vuoden aikana rakennukset uudistetaan perusteellisesti. Vesi-, sähkö- ja datajärjestelmät, julkisivut, märkätilat ja kellarit kaikki remontoidaan. Yksi merkittävimmistä uudistuksista on kaukolämmön vaihtuminen maalämpöön. Poistoilman talteenoton, paremman lämmöneristämisen ja muiden toimien puitteissa taloyhtiöiden hiilidioksidipäästöt vähenevät yli 500 tonnilla vuodessa. Remontti on alkanut tämän vuoden toukokuussa Jahtilähteen tornitalojen julkisivujen purkamisella.

Remontin lisäksi alueelle on kaavailtu myös uudisrakennuksia.

Olemme jättäneet taloyhtiöiden kanssa kaavahakemuksen Turun kaupungille, joka mahdollistaisi jopa 10 uuden kerrostalon rakentamisen alueelle, Korjauspartnereiden markkinointi- ja kehitysjohtaja Jussi Eronen sanoo tiedotteessa.

#hepopkulta #korjauspartnerit #lähiö #lähiöpartnerit #remontointi #remontti #ryhmähanke #turku
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0