Suunnitelma uuden terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakentamisesta Helsingin Kampin metroaseman läntisen lippuhallirakennuksen paikalle hyväksyttiin eilen Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa. Kaavan muutosehdotus etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Asemakaavan muutosehdotuksesta päättää kaupunginvaltuusto. Tavoitteena on avata keskus vuonna 2027.
Kaavan yhteyteen on laadittu liikennesuunnitelma, jonka mukaan uudisrakennuksen ja Helsingin Autotalon välinen alue olisi pääosin kävelyaukiota ja -katua. Aukion viihtyisyyttä lisätään mm. istutuksin ja istuimin. Aukio on osa Alvar Aallon keskustasuunnitelman mukaisten kaupunkiaukioiden sarjaa, joka alkaa Lasipalatsilta. Nykyinen taksiasema siirtyisi Runeberginkadun puolelle.
Uudisrakennuksessa on kahdeksan maanpäällistä kerrosta ja kellarikerros. Rakennuksen huoltotilat tulevat maan alle rakennettaviin tiloihin.
Terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennus on suunniteltu siten, että rakennustaiteellisesti arvokas Sähkötalo jää näkymään kaupunkikuvassa myös pohjoisesta Fredrikinkatua ja Runeberginkatua saapuville. Uudisrakennuksen räystäät sovitetaan Sähkötalon puolelta samalle korkeudelle kuin Sähkötalon räystäät.
Uudisrakennus on lautakunnan mukaan tarpeen, koska kaupunki haluaa tarjota kaupungin kasvavalle väestölle monipuoliset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut keskeiseltä paikalta, jonne on hyvät julkiset liikenneyhteydet. Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymän palveluverkkosuunnitelma 2030:n mukaan keskusta-alueelle sijoitetaan yksi Helsingin kuudesta terveys- ja hyvinvointikeskuksesta. Eteläisen Helsingin asukkaita palvelee sen lisäksi Lauttasaaren terveysasema.
Terveys- ja hyvinvointikeskuksen tiloihin tulee muun muassa terveysasematoimintaa sekä psykiatria- ja päihdepalveluja, kuten matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja. Lisäksi sinne sijoittuu nuorten ja aikuisten sosiaalipalveluja, fysio- ja toimintaterapiapalveluja sekä HUSin laboratorio- ja kuvantamispalveluja. Keskukseen muuttavat nykyiset Kivelän ja Viiskulman terveysasemat, jotka palvelevat eteläisen Helsingin ja Reijolan alueita.
Kaupunkiympäristölautakunta muutti kaavaehdotusta siten, että hankkeen suunnittelussa pyydetään kiinnittämään huomiota lintujen törmäysriskin ehkäisemiseen. Lisäksi kaavan viimeistelyssä tulee kiinnittää huomiota Autotalon siluetin säilymiseen maisemassa eri näkymäsuunnista.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar