Lisäksi Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde on avoin tutkimuksen esittelemiselle, koulutukselle, tiedekasvatukselle sekä kansalaistieteelle. Lähteen tapahtuma- ja kansalaistiedetila tarjoaa tieteellistä tietoa kaikille. Rakennuksessa on myös opetustiloja, opiskelijoiden hyvinvointitoimintaa (Student life) ja yliopiston digipalveluiden toimitilat.
Arkkitehti Arto Sipisen (1936–2017) suunnitteleman Jyväskylän yliopiston kirjastorakennuksen peruskorjaus käynnistyi keväällä 2019. Yliopiston kirjasto on toiminut rakennuksessa vuodesta 1974 lähtien. Pääsuunnittelijana toimi Ari Sipinen, Arkkitehtitoimisto Sipinen Oy:stä.
Lähde-rakennuksen rakennuskustannukset olivat noin 23 miljoonaa euroa. Projektinjohtourakoitsijana hankkeessa toimi Skanska Talonrakennus Oy. Rakennukseen tehtiin täydellinen peruskorjaus ja tilamuutokset Jyväskylän yliopiston tarpeisiin. Peruskorjauksessa huomioitiin rakennuksen suojelutavoitteet: muuntojoustavuus, ulkoarkkitehtuuri värityksineen ja materiaaleineen, sisätilojen värimaailma sekä kirjaston aulatilan ja sen valoikkunoiden säilyttäminen.
Kestävä kehitys
Myös kestävän kehityksen periaatteet huomioitiin monin tavoin. Hanke on saanut jo Euroopan johtavan rakentamisen ympäristöluokitusjärjestelmän suunnitteluvaiheen BREEAM-luokituksen ja sen arvio on Excellent.
– Hankkeen sisältö ja toiminnot suunniteltiin yhdessä yliopiston henkilöstön kanssa yhteiskehittämisen menetelmin. Toivomme, että tilat palvelevat hyvin tulevia tarpeita ja käyttäjiä. Rakennustyöt myös valmistuivat pääosin aikataulussa ja kustannusarviossa, kertoo Aki Havia, rakennuttamisen ja ylläpidon johtaja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:stä nettisivulla.
– Rakennuksen peruskorjauksella pystyimme tukemaan yliopistokirjaston toimintaympäristössä tapahtuvaa merkittävää muutosta. Pohjakerrosten entiset kirjavarastojen tilat mahdollistavat nyt enemmän opetus- ja ryhmätyötilaa sekä vapaita kokoontumisen paikkoja. Näitä opiskelijamme ovat kaivanneet koronapandemian aikana, talous- ja palvelujohtaja Päivi Seppä Jyväskylän yliopistosta sanoo.
Kirjasto sai uuden nimen, Lähde – ja on nyt kaikille avoin tiedeolohuone.
Tämä teksti on julkaistu Industry Radar-lehdessä nro 2-2022.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar