Rakentaminen
1 min luettu

Uusi hanke kehittää rakennusalan digitaalisia valmiuksia

17/09/2021, 09:57
Uusi hanke kehittää rakennusalan digitaalisia valmiuksia
RUOSTE-hanke auttaa rakennusalan yrityksiä kehittämään palveluita ja tuotteita materiaali- ja energiatehokkaammiksi digitalisaation avulla
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen Informaatioteknologian yksikkö yhdessä Kokkolan kaupungin ja Perhon kunnan kanssa ovat aloittaneet kesäkuussa uuden hankkeen, jonka tavoitteena on lähteä laajentamaan rakennusalan toimijoiden tietämystä digitalisaation ja IoT-teknologioiden hyödyntämisen mahdollisuuksista alalla. Yli kaksi vuotta kestävässä hankkeessa kumppaneina on alueen rakennus- ja kiinteistöalan yrityksiä.

– Pyrimme ennen kaikkea demonstraatioiden ja pilottien kautta tuomaan uutta teknologiaa ja osaamista yritysten käyttöön, jotta yritykset pystyvät kehittämään palveluitaan ja tuotteitaan materiaali- ja energiatehokkaammiksi ja sitä myöten kilpailukykyisemmiksi, integraatioarkkitehti Ilkka Kivelä sanoo tiedotteessa.

Rakennusalalla ja rakennustuotteiden valmistuksella on vahvat perinteet Keski-Pohjanmaalla. Ala työllistää yli 5000 keskipohjalaista. Silti osa yrityksistä painiskelee osaamisen puutteen kanssa, eikä monellakaan yrityksellä ole rahkeita tuote- ja palvelukehitystyölle. Tiedotteen mukaan digitalisaation hyödynnetään heikosti rakennusalalla myös valtakunnallisesti.

Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0