Uudesta ELIXIA Ruoholahdesta tulee kaksikerroksinen täyden palvelun kuntokeskus, joka tuo liikuntapalvelut Ruoholahden paraatipaikalle muun muassa metron ja muiden hyvien kulkuyhteyksien välittömään läheisyyteen. Neliöitä kuntokeskuksessa tulee olemaan lähes 1 900.
”Olemme innoissamme avatessamme uuden kuntokeskuksen paikkaan, jonne on helppo tulla. Uuden kuntokeskuksen sijainti julkisten liikennevälineiden risteyskohdassa on Salmisaareen verrattuna entistä parempi, minkä lisäksi kauppakeskuksen 1 500 parkkipaikkaa mahdollistavat helpon saavutettavuuden Länsiväylää kulkeville. ELIXIA Ruoholahden harjoittelutilat jakaantuvat kahteen kerrokseen, ja keskukseen tulee kuntosalin ja ryhmäliikunnan lisäksi suosittu Cycling-sisäpyöräilysali. Keskuksen toinen kerros on suunniteltu vapaille painoille ja toiminnalliseen harjoitteluun”, kertoo Jussi Raita, ELIXIAn Country Manager tiedotteessa.
Iloisia yhteistyöstä
Kauppakeskus Ruoholahden uuden ELIXIAn tilat sijaitsevat kauppakeskuksen kolmannessa ja neljännessä kerroksessa osoitteessa Itämerenkatu 21. Yläkerroksiin pääsee helposti joko kauppakeskuksen yleisten tilojen kautta tai suoraan hissillä parkkihallista. Kehittyvä kauppakeskus Ruoholahti tulee tarjoamaan tulevaisuudessa entistä parempaa asiakaskokemusta, sillä tilojen viihtyisyyttä tullaan parantamaan ja palvelutarjontaa lisäämään.
”Hyvinvoinnin edistäminen on Antiloopin strategian ydintä ja kumppanuutemme ELIXIAn kanssa tukee hienosti lähialueen asukkaiden, työntekijöiden ja kauppakeskuksen asiakkaiden hyvinvointia. Olemme erittäin iloisia tästä yhteistyöstä ja siitä, että uusi ELIXIA-keskus muuttaa kauppakeskus Ruoholahteen.”, kertoo Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi.
”Toimitilojen on tuettava kaikkea sitä, mitä ihminen työpäivänsä aikana tarvitsee. Omistamme merkittävän kiinteistöportfolion Ruoholahden alueella ja haluamme panostaa omistamiemme kiinteistöjen lähialueiden palvelutarjontaan. Siksi olemmekin erittäin tyytyväisiä siitä, että ELIXIA on meillä tulevaisuudessa Vallilan lisäksi myös Ruoholahdessa.”, lisää Antiloopin Head of Asset Management Esa Mattila.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar