Helmikuussa 2019 aloitettu Nurmijärven Klaukkalan keskustaajaman kiertävän tieyhteyden rakentaminen on saatu päätökseen. Uusi 7,5 kilometrin pituinen tie rakennettiin alueen kasvavien liikennemäärien tarpeisiin sekä helpottamaan Klaukkalantien ruuhkautumista. Ennen Klaukkalan kehätien valmistumista Klaukkalan läpi ajoi normaaliaikoina noin 18 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Kehätie mahdollistaa myös lähialueiden maankäytön suunnitelmallisen kehittämisen. Osana hanketta toteutettiin myös eritasoliittymiä.
– Klaukkalan kehätie otettiin liikenteelle noin vuoden suunniteltua aiemmin. Myös kustannukset alittuivat reilusti. Tie avattiin liikenteelle 26. marraskuuta 2020, ja nyt olemme saaneet valmiiksi myös kaikki hankkeeseen kuuluvat viimeistelytyöt, kertoo hankkeen projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.
Hankkeen alkuperäinen kustannusarvio oli 42 miljoonaa euroa, joka alittui reilusti. Lopulliset kustannukset ovat 33,8 miljoonaa euroa. Tiehankkeesta vastasi Väylävirasto, ja sitä rahoitti myös Nurmijärven kunta, jonka osuus oli 8,1 miljoonaa euroa. Urakoitsijana toimi Kreate.
Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie -hanke on osa valtion korjausvelkaohjelmaa.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar