Infrastruktuuri Tiet
1 min luettu

Valtatie 5:n parannustyöt Mikkeli–Juva-osuudella valmistuvat tällä viikolla

11/10/2021, 07:47
Valtatie 5:n parannustyöt Mikkeli–Juva-osuudella valmistuvat tällä viikolla
Uusi viitostien osuus Mikkelin ja Juvan välillä avataan liikenteelle torstaina. Kuva: Väylävirasto
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

Mikkeli–Juva-välinen osuus valtatie 5:llä otetaan kokonaisuudessaan käyttöön torstaina 14. lokakuuta. Väylävirasto on tehnyt 37-kilometrin tieosuudella parannustöitä vuodesta 2018 alkaen, ja pyrkinyt siten parantamaan muun muassa liikenneturvallisuutta. Viimeistelytöitä tehdään vielä ensi viikolla.

– Vt 5 Mikkeli-Juva rakennettiin nelikaistaisena, keskikaiteellisena tienä, jonka liittymät toteutettiin nykyaikaisina eritasoliittyminä. Kaikille eritasoliittymäalueille rakennettiin nykyaikainen tievalaistus ja tiegeometriaa parannettiin. Vanha viitostie Mikkelin ja Juvan välillä on ollut liikenneonnettomuuksilla mitattuna Suomen pääteiden synkimpiä, mutta nyt turvallisuus parantuu, hankkeen toteutuksesta vastannut Väyläviraston projektipäällikkö Harri Liikanen kertoo.

Työt Nuutilanmäen ja Juvan välisellä osuudella on saatu valmiiksi kuluneen syksyn aikana. Ajoaika Mikkelin ja Juvan välillä lyhenee ajonopeuden noustessa sataan kilometriin tunnissa.

Uutta viitostietä on rakennettu 37 kilometriä Mikkelin ja Juvan välillä vuosien 2018–2021 aikana. Hankkeen kustannukset ovat 121 miljoonaa euroa, josta kuntien rahoitusosuus on yhteensä 6,9 miljoonaa euroa. Vanha viitostie jää rinnakkaistieksi paikallisliikenteen sekä pyöräilyn ja jalankulun käyttöön. Rinnakkaistien päällystykset pyritään tekemään vielä tämän syksyn kuluessa, sääolosuhteiden salliessa.

Tieurakassa rakennettiin vuosina 2018–2021 kaikkiaan 35 uutta siltaa. Neljä vanhaa siltaa purettiin ja melunsuojauksia rakennettiin 12 kilometrin matkalle. Myös pyöräilyn ja jalankulun väyliä uudistettiin. Tieosuus Nuutilanmäen ja Juvan välillä saa lopullisen päällysteensä vuonna 2022.

#juva #mikkeli #valtatie 5 #väylävirasto
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0