Vapaarahoitteiset vuokrat nousivat Tilastokeskuksen mukaan heinä-syyskuussa noin 1 prosentin vuodessa. Turussa vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat nousivat jopa 1,7 prosenttia, kun taas Porissa kasvua ei ollut lainkaan Mikkelissä taso jopa laski:
– Pääkaupunkiseudulla vuokramarkkinan toipuminen koronasta on selkeästi ollut muuta maata hitaampaa. Pandemia rajoituksineen on leikannut vuokra-asuntojen kysyntää, mutta rakentaminen ja tarjonnan kasvu ovat jatkuneet. Syksyn Vuokranantaja-barometrissa pääkaupunkiseudun vuokranantajat arvioivat vuokralaisen löytymisen vaikeutuneen aiempaan verrattuna, kun taas muualla Suomessa nähtiin tilanteen helpottuneen, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen arvioi Suomen Vuokranantajat ry:n tiedotteessa.
Myös vuoteen 2015 verrattuna Turku on vapaarahoitteisten vuokrien kasvulistan kärjen tuntumassa jopa 10,6 prosentin kasvulla ja vain Kerava 10,7 prosentin kasvullaan yltää sen edelle. Samoin Pori on myös vuoteen 2015 verrattuna listan häntäpäässä vain 4,4 prosentin kasvulla, ja vähäisempää kasvu on tällä aikavälillä ollut vain Seinäjoella, jossa jäätiin 3,5 prosentin tuntumaan. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteiset vuokrat ovat nousseet 8,9 prosenttia ja muualla Suomessa 7,2 prosenttia vuodesta 2015.
Ara-vuokra-asuntojen vuokrat ovat nousseet vuodesta 2015 pääkaupunkiseudulla 9,0 prosenttia ja muualla Suomessa 6,8 prosenttia. Ara-vuokra-asuntojen vuokrat ovat nousseet eniten Kuopiossa (11,6 prosenttia) ja vähiten Rovaniemellä (2,6 prosenttia).
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar