VR Transportin rautatiekuljetusten kuljetusvolyymit olivat syyskuussa 3 miljoonaa tonnia, mikä tarkoittaa noin 9 prosentin kasvua viime vuoteen verrattuna. Tänä vuonna tammi-syyskuussa tavaraa on kuljetettu rautateitse 27,8 miljoonaa tonnia, mikä on 3 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kotimaan rautatiekuljetusten volyymit ovat kasvaneet tammi-syyskuussa 10 prosenttia. Kansainvälinen liikenne sen sijaan on vähentynyt 8 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
– Markkinatilanne kotimaassa jatkuu edelleen hyvänä, etenkin metsä- ja metalliteollisuudessa, joka vaikuttaa myös kuljetusten kysyntään. Tilanteen uskotaan säilyvän hyvänä myös loppuvuoden ajan, VR Transpointin johtaja Martti Koskinen toteaa tiedotteessa.
Kasvua myös matkustajaliikenteessä
Kotimaan kaukoliikenteessä tehtiin syyskuussa yhteensä 781 075 matkaa, mikä on noin 27 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 elokuussa, mutta noin 36 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.
– Matkustaminen painottui syyskuussa vapaa-aikaan, eikä työmatkustaminen lähtenyt vielä laajamittaisesti käyntiin. Onnistunut sarjalippukampanjamme ennakoi kuitenkin lokakuun loppupuolelle ja marraskuun alkuun työmatkustamisen vilkastumista, matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola sanoo.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2024 | Industry Radar