Kuljetusala & Logistiikka Kuljetusala
1 min luettu

VR:n rautatiekuljetusmäärät kasvoivat viime vuonna 2 prosenttia vuodesta 2020

14/01/2022, 12:33
Kuva: Juho Kuva, VR Group
Kuva: Juho Kuva, VR Group
Marika Pietilä Marika Pietilä
Like 0

– VR Transpointilla on hyvä vuosi takana. Etenimme strategian mukaisesti monella tapaa – solmimme vuoden aikana merkittäviä sopimuksia, muun muassa Kemin uuden biotuotetehtaan raakapuulogistiikasta. Lisäksi toimme liikenteeseen myös uusia kalustoratkaisuja, joiden avulla olemme voineet kasvattaa kuormakokoja samalla kuitenkin vähentäen päästöjä. Tästä on hyvä jatkaa ja keskitymme toimintamme jatkuvaan kehittämiseen ja tinkimättömään asiakaslähtöisyyteen, VR Transpointin johtaja Martti Koskinen sanoo.

Vaikka kuljetusmäärät kasvoivat vuodesta 2020, vuoden lopussa nähtiin kuitenkin laskua. Joulukuussa rautatiekuljetusten volyymit laskivat 3 prosenttia viime vuoteen verrattuna ja olivat 3,3 miljoonaa tonnia, kun ne vuoden 2020 joulukuussa olivat 3,4 miljoonaa tonnia.

Joulukuussa myös junien täsmällisyys kärsi. Kaukoliikenteen junista täsmällisiä oli joulukuussa yhteensä 80,9 prosenttia. 41 prosenttia kaukoliikenteen myöhästymisistä johtui radasta, 34 prosenttia VR:stä johtuvista syistä ja 25 prosenttia muista syistä. Lähiliikenteen osalta täsmällisyys oli paremmalla tasolla, runsaat 90 prosenttia.

Matkustajatilanne ei edelleenkään pandemiaa edeltäneellä tasolla

Myös junamatkojen määrä kasvoi vuodesta 2020, mutta ei edelleenkään saavuttanut pandemiaa edeltänyttä tasoa. Joulukuussa kotimaan kaukoliikenteessä tehtiin yhteensä 944 000 matkaa, noin 102 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 joulukuussa ja noin 19 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. Eniten matkustus kasvoi joulukuussa marraskuuhun verrattuna Helsingin ja Jyväskylän (+208 prosenttia), Helsingin ja Turun (+172 prosenttia) sekä Helsingin ja Tampereen (+168 prosenttia) välillä.

#talous #vr #vr transpoint
Like
0
Dislike
0
Love
0
Angry
0