Suomen Vuokranantajien syksyn Vuokranantaja-barometrissa vuokranantajien arviot kaupunkien vuokramarkkinoiden kehityksestä olivat kohentuneet kautta linjan läpi Suomen pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Vuokranantaja-barometriin vastasi tuolloin lähes 1800 yksityistä vuokranantajaa.
– Pääkaupunkiseudun vuokramarkkinat ovat olleet muuta maata vaisummat koko vuoden ajan. Tilannetta selittänee läpi korona-ajan kasvanut asuntotarjonta sekä muuta maata huonompi epidemiatilanne tiukempine rajoituksineen. Pääkaupunkiseutu on myös Suomen kansainvälisin kolkka. Matkailun, kansainvälisen liike-elämän ja myös kansainvälisten opiskelijoiden liikkumisen väheneminen näkyy voimakkaimmin pääkaupunkiseudulla. Tästä syystä myös omikron-variantti lisää epävarmuutta erityisesti pääkaupunkiseudulla, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen kuvailee.
Pitkittyneen koronatilanteen negatiiviset vaikutukset ovat osuneet erityisesti tyypillisiin vuokralla asuviin ryhmiin, kuten opiskelijoihin ja palvelualojen työntekijöihin. Epävarmassa tilanteessa ihmiset vaihtavat asuntoa tai muuttavat omilleen vähemmän, jolloin myös vuokra-asuntojen kysyntä vähenee.
Tammi-syyskuussa vuokra-asuntojen markkinointiajat ovat olleet yksiöissä ja kaksioissa Vantaalla, Keravalla ja Espoossa koko maan pisimpiä. Myös Helsingissä markkinointiajat ovat olleet tavanomaista pidemmät.
Vähentynyt vuokra-asuntojen kysyntä pääkaupunkiseudulla näkyy Tilastokeskuksen mukaan myös vuokrissa. Kun muualla Suomessa pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta vuokrat ovat nousseet 1 prosentin vuodentakaisesta, pääkaupunkiseudulla kasvua on ollut vain 0,9 prosenttia. Tämä on Suomen Vuokranantajien mukaan poikkeuksellista, sillä viime vuosina pääkaupunkiseudun vuokrat ovat perinteisesti nousseet selkeästi muuta maata nopeammin.
Viime aikoina isommille asunnoille on poikkeuksellisesti ollut helpompaa löytyy vuokralainen kuin pienemmille. Vuokraovi.comin asuntoilmoitusten markkinointiaikatilastot kertovat, että korona-aikana kolmioihin on löytynyt vuokralainen nopeammin kuin ennen koronaa. Samaan aikaan monin paikoin vuokralaisen löytyminen taas yksiöihin ja kaksioihin on ollut aiempaa vaikeampaa.
– Jos korona-aika on lisännyt harmaita hiuksia yksiöiden ja kaksioiden vuokraajille, on kolmioiden vuokraajilla taas puolestaan muuttuneessa tilanteessa uuden vuokralaisen löytäminen keskimäärin helpottunut, Rokkanen sanoo.
Vaikka tilastojen perusteella on vuokralaisen markkinat, Vuokraovi.com palvelussa teetetyn kyselyn mukaan noin puolet vuokra-asuntojen etsijöistä kokee sopivan asunnon löytämisen edelleen hankalaksi. Esimerkiksi sopivan pohjaratkaisun omaavien asuntojen löytäminen on koettu hankalaksi.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar