YIT:n hallitus on nimittänyt Heikki Vuorenmaan (KTM) YIT Oyj:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 1. joulukuuta. YIT:n nykyinen toimitusjohtaja Markku Moilanen jättää tehtävänsä marraskuun loppuun mennessä ja jatkaa vuoden loppuun neuvonantajan roolissa.
“Vuosi sitten lanseeraamamme strategian mukaisesti olemme tarkentaneet liiketoimintamme painopistettä, parantaneet operatiivista tuottavuutta ja kehittäneet liiketoimintamalliamme kohti itsenäisempiä liiketoimintasegmenttejä. Asuminen-segmenttimme on jatkanut vakaan tuloksen tekemistä ja Toimitilat-, Infra- sekä Kiinteistökehitys-segmenttien muutos etenee hyvin. Haluaisin kiittää Markku Moilasta muutosprosessin käynnistämisestä ja tehokkaasta johtamisesta”, sanoo Harri-Pekka Kaukonen, hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj.
”Haastavat markkinaolosuhteet edellyttävät meiltä kuitenkin strategian toteuttamisen nopeuttamista ja suorituskyvyn parantamista. Nyt on oikea aika nopeuttaa muutosta ja kasvattaa sen mittakaavaa kaikissa liiketoimintasegmenteissämme”, sanoo Kaukonen.
Heikki Vuorenmaalla on vankka kokemus vaativien, kansainvälisten hankinta- ja toimitusketjujen hallintaan liittyvistä johtotehtävistä teknologiateollisuudessa ja rakennusalalla. Hän on työskennellyt YIT:llä Päällystys-segmentin johtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä vuosina 2017–2020. Hän toimii tällä hetkellä McKinsey & Companyllä Associate Partnerin roolissa.
“Heikillä on vahvaa näyttöä muutosjohtamisesta ja tuottavuuden parantamisesta, joka on meille kriittistä nyt ja lähitulevaisuudessa. Toivotamme Heikin lämpimästi tervetulleeksi takaisin YIT:lle”, sanoo Kaukonen.
“Otan toimitusjohtajan roolin innoissani vastaan. Aion jatkaa vahvojen suhteiden rakentamista asiakkaisiimme ja kumppaneihimme. Tiedän kokemuksesta, että YIT:llä on paljon lahjakkaita ihmisiä ja vahvuuksia markkinajohtajana. Näen monia mahdollisuuksia nopeuttaa strategian täytäntöönpanoa yhdessä kaikkien työntekijöiden kanssa. Odotan tämän työn aloittamista ja prioriteettien määrittämistä yhdessä tiimin kanssa”, sanoo Heikki Vuorenmaa.
Lindhagensgatan 51, 112 43 Stockholm,
Kundservice: 08 – 400 22 620
toimitus@iradar.fi
Copyright 2025 | Industry Radar